Arkistot kuukauden mukaan: joulukuu 2017

Treffejä, treffejä, treffejä

Henkilön Tanja Peltola Os Kärkkäinen kuva.

Ihan tuon Mr. Beanin stretegian mukaan en ole näitä vuosiani elänyt. Olen säännöllisen epäsäännöllisesti käyttänyt deittisovelluksia. Ensimmäinen, johon kirjauduin oli Match.com . Ensimmäinen yksinäinen juhannus ja olin broidin ja vaimonsa kanssa mökkeilemässä. Ja hups! maksoin vahingossa puolen vuoden jäsenyyden, broidin siitä edelleen kettuillen. Tuolta jäi kolme vieläkin elämässä olevaa miestä. Yhden tosi hyvän ystävän sain. Ainoa ”hesalainen” mies (kyllä, sellainen rotu, että pitää jo ymmärtää olla treffailematta), josta pidän oikeasti ja kovasti. Hän toki Riihimäetä tuonne muuttanut, mikä selittäääkin monta asiaa. Toivoin pariin otteeseen suhdetta, mutta mun on  helpompi ajatella tätä miestä ystävänä. Mitään muuta en hänelle toivo niin paljon kuin isoa rakkautta elämään. ❤ Kaksi muuta tuolta ajalta ovat espoolainen britti ja Porvoon mies, joiden kanssa yhteyttä pidetään.

Multa aina kysellään, olenko kokeillut Tinderiä? Jää, että olenko? Mitä mä en ole kokeillut? Eliittikumpanit, Happy Pancake, Hot or Not = Badoo, S24 treffit, E-kontakti, Heya… Hassua, että kaikissa näissä on samat naamat vuodesta toiseen. Ja vielä samoilla kuvilla. Sen huomasin eilen selatessani Tinderin ”tarjontaa”. Mr. Tampere (juu, en treffaile enää tamperelaisiakaan, kaksi treffiä = kaksi floppia), jonka kolme vuotta sitten löysin jostain, oliko S24 treffeistä, esiintyi samoilla kuvilla kuin tuolloin. Ja miksi tämä oli floppi… Kuvat oli otettu 10 vuotta ja 40 kg sitten. Ulkonäkö ei ole se painavin juttu, oli tässä herrassa muutakin, joka ei oikeasti kolahtanut. Nyt herralla kolme ikävuotta lisää ja samoilla kuvilla mennään edelleen. Painoin rastia.

Toinen Tampereen floppi. Mukava mies, oikein mukava. Teki ruuat kotonaan ja oli ostanut liput Tammerfesteille. Otti siinä kotosalla oluen ja sovittiin, että mennään hänen autollaan kaupungille. Minä absolutistina ajoin. Tuumasi jo ruokaillessamme, että toivottavasti ex ei ole siellä. Olihan hän. Ja tämän vuoksi mä katselin koko illan mököttävää känniääliötä. Mistään muusta ei puhunut kuin eksästään ja itki perään. Suostuin vielä baariin ja siellä se idiotismi iski päälleen ihan sata lasissa. Pyysi minua katsomaan, kuinka hän saa naisen kuin naisen ko. baarista. Onneksi hänellä oli mukavat kaverit, jotka pitivät minulle seuraa (ja häpesivät kanssani silmät päästään). Noh, ei saanut baarista mukaansa kuin minut ja minutkin vain sen vuoksi, että auto ja tavarat oli hänen luonaan. Ei muuten tavattu enää tuon jälkeen….

Viime kesänä oli kahdet kummalliset lenkkitreffit. Ensimmäiset oli ihan ok miehen kanssa, mutta keskustelun edetessä sain kuulla taustoista. Rappiolta noussut alkoholisti. En ota enää tätä riskiä… Toset miehen kanssa, jonka avattua suunsa tajusin, että tästä juoksulenkistä tulee vielä PIIIIITKÄ. Ja niinhän siitä tulikin, kaatosateineen… Ja tämä mies kehui, kuinka on par’aikaa elämänsä parhailla treffeillä. WHAT? Mulla oli tekemistä, että pysyin asiallisena. Noh, harmiton mies ja jollekin mukava kumppani, muttei mulle. Tarjosin kuivaa päällepantavaa pojan kaapista, muttei huolinut. Lähti sitten aivan likomärkänä junalla kohti Helsinkiä. Minä huokaisin helpotuksesta. Oli toki kolmannetkin kävelytreffit mukavan miehen kanssa ja juttu sujui, mutta hän ei halunnut mitään vakavaa. Mä haluan, eli se siitä….

Millaiset sitten on hyvät treffit? Koin yhdet sellaiset reilu kk sitten. Mies, jonka tunnen. Tiesin, että juteltavaa on. Olen tuntenut vetoa häntä kohtaan. Ruokailtiin, puhuttiin ja halattiin. Vaikka jatkoa ei ole tullut, toivon sitä kovasti. Siinä miehessä on kaikki mitä kaipaan ja näin sain ymmärtää, että minussakin potentiaalia on. Gunnareiden lyriikoin: ”All we need is just a little patience…”

Vanhoja facebook-postauksia ja ajatuksia niistä

Lomat ja pyhät ovat sinkulle ne vaikeimmat, kuten näistä parista postauksesta voi tulkita. Tämä joulu on ollut yllättävän helppo. Syksy muutenkin. Ajatukset ovat olleet pitkälti isän sairastumisessa ja omien lasten tulevassa muutossa. Kyllä, jään yksin hulluksi kissanaiseksi. Hieman pelottaa ajatus yksin asumisesta. Toisaalta taas odotan sitä. Saan makuuuoneen omaan käyttööni. Luksusta!

Tosiaan eilinen jouluaatto oli helppo. Ajeltiin iskän kanssa haudoille käymään ja köröteltiin muutenkin Tuusulassa. Mä olen tavattoman onnellinen siitä, että iskä on mun elämässä. Yllätyin illalla, että nautin yksinolosta jouluaattona. Heittäydyin sohvalle pieruverkkareissa, valkkasin typerimmän ”aivotnarikkaan” kanavan ja sammahdin sen äärelle. Välillä herää huoli, että osaakohan sitä ollakaan enää kenenkään kanssa jakaen elämää.

Postaukseni ovat tuottaneet paljon tsemppiviestejä ja kiitoksia rohkeudesta. Näiden postausten jälkeen Facebookin postilaatikko on kolissut ystävien ja tuttujen pohdinnoista. Olen myös jakanut näitä kirjoituksia Sinkku-ryhmiin. Kirjoitukset ovat vieraissa ihmisissä herättäneet monenlaisia ajatuksia. Toiset myöntäneet kokevansa asiat samoin, osa taas heittäneet kirjoitukseni vitsiksi. Oli reagointi mitä tahansa, iloitsen, että kirjoitukset herättävät lukijoissa jonkinlaista ajatusta.

HYVÄÄ JOULUN JATKOA JA ONNEA UUTEEN VUOTEEN!

18.12.2017

Olen perusonnellinen ihminen. Elämästä vain puuttuu se sydämen toinen puolikas. Eikä se ole helppoa, itseasiassa pian viiden vuoden sinkkuuden jälkeen kovin raskasta. Kesät ja joulunajat pahimpia. Ja vähiten auttaa ystävien/tuttujen hyvää tarkoittavat kommentit: 1. ihme ettei sulle ketään ole löytynyt (ei, en halua jotain tai ketään vaan sen jolle voin sanoa, että olet ainutlaatuinen) 2. mä en kyllä jaksaisi tollaista netistä etsimistä enää (en jaksa minäkään!!!!) 3. Kyllä se löytyy, kun lakkaat etsimästä (mitä tää itseasiassa tarkoittaa? Sokeana ja kuuronako pitäisi kulkea. Ilman nettipalveluja olen ollut pitkiäkin aikoja, ei toiminut) 4. Nauti, kun saat olla yksin ilman lapsia/kumppania (no nautinhan mä joskus, mutta mun sydän hakee sitä, jonka kanssa asioita jakaa) 5. Ja tämä: oleksä vähän liian nirso…? (Sinäkö et ollut, kerropa se nykyiselle kumppanillesi)
Kiitos, jos jaksoit lukea vuodatukseni! IHANAA JOULUNAIKAA!

19.12.2017

Sinkkuus… mulle se on taakka. Vaikka kaikki on näennäisesti hyvin, lapset, muu perhe ja ystäviä ympärillä, olo pohjimmiltaan tällä parisuhdeihmisellä on alakuloinen. Mä olen iloinen harrastuksista, kodista ja mielenkiintoisesta työstäkin. Mutta mitä jos haluaisinkin jakaa kokemani sen toisen puoliskon kanssa? Mitä, kun haluaa kokea toisen ihmisen ihon ja lämmön. Ei kaikkeen nämä olemassa olevat läheiset riitä. Mutta siltikään en ala suhteeseen vain siksi, että kaipaan parisuhdetta. Haluan sen omalta tuntuvan ihmisen.

Lomat ja pyhät on hankalinta aikaa. Te ihanat kyyhkyläiset (josta olen iloinen, että olette löytäneet toisenne ❤️) jaatte yhdessä kokemaanne kuvin, saa haaveilemaan kumppanista entistä enemmän. En katkeroidu, se ei sovi mulle, mutta hiljenen ja surenkin. Toivon, että osaatte arvostaa kumppanianne pitämättä tätä itsestäänselvyytenä.

Onneksi itsellä rakkautta riittää läheisissä ja toivon kipinä ei lakkaa kytemästä.

Vakiintuneessa parisuhteessa olevat seuraavat sinkkukavereidensa elämää kuin jännittävää tv-sarjaa.

Väitettä läheisriippuvuudesta

Jaoin blogini osoitteen eräällä Facebookin sinkkupalstalla. Pääsääntöisesti tuli vaan tykkäyksiä, mutta eräs herrahenkilö kommentoi blogiani ja ensimmäistä kirjoitusta tällä tavoin: ”Mitä sä tässä niinku haluut sanoa? Musta tää vaikuttaa luvalla sanoen läheisriippuvuudelta.” Vastasin: ”Se on omaa pohdintaa. Ei sen kummempaa. Lukea saa, mikäli aihe vaikuttaa kiintoisalta.   Ai..  Mihin perustat tämän väitteesi?” Sanoma ei varmasti avaudu sellaisille, jotka eivät voi samaistua, mutta muille parisuhdetta kaipaaville varmasti.

Tästähän toki sain kimmokkeen pohtia asiaa, eli kiitos tälle herrahenkilölle päivän aiheesta. Onko kaipuuni parisuhteeseen läheisriippuvuutta? Lähdin tutkimaan asiaa.

Väestöliiton sivuilta löysin seuraavaa: ”Läheisriippuvainen keskittää kaiken voimansa ja huomionsa toisiin ihmisiin, eikä tunnista omia tarpeitaan. Hänen minänsä on ikään kuin kadonnut. Läheisriippuvainen voi olla mitä mainioin lääkäri, sairaanhoitaja tai kriisityöntekijä, mutta tämän roolin ulkopuolella auttaja ei koe olevansa mitään. Tätä puolta hän ei tietenkään paljasta kellekään. Näin ulkopuoliset näkevät läheisriippuvaisessa vain myönteisen puolen. Ja kukapa ei arvostaisi pyyteetöntä hyväntekijää? Ongelmana vain on, että läheisriippuvuudesta kärsivä hyväntekijä ei tunne omia tarpeitaan. Hän elää ainoastaan muiden kautta. Läheisriippuvainenn saattaa tarkastella myöhemmin elämäänsä ja tajuta sen jääneen tyystin elämättä.” Kyllä, olen pyyteetön auttaja. Aina valmiina, kun joku soittaa tai laittaa viestin. Ellen ole ehtinyt jo tarjoutumaan apuun. Omat tarpeet jää usein toteuttamatta, mutta iän myötä olen oppinut pitämään itsestänikin huolta. Kuka sinua rakastaa, jos et ensin rakasta itse itseäsi?

Ulospäin läheisriippuvainen saattaa näyttää menestyneeltä ja pärjäävältä ihmiseltä, mutta hänen sisäinen maailmansa kumisee tyhjyyttään. Hän saa tyydytystä elämäänsä vain työntämällä perimmäiset tarpeensa taka-alalle ja suorittamalla elämää muita palvellen tai hoivaten. Hänellä voi olla harrastuksia, luottamustoimia, vapaaehtoistoimia ja muita aktiviteetteja.” Kylläpeitän yksinäisyyden surun tekemiseen, jotta en ehtisi surra kumppanittomuutta. Mutta onko tämä läheisriippuvuuden oire?

Läheisriippuvainen ei osaa olla yksin. Hän on mieluummin vaikka sairaassa parisuhteessa kuin yksin.Ei, olen paljonkin yksin. ja todellakin mielummin yksin kuin huonossa parisuhteessa. Haluan terveen, tasapainoisen parisuhteen, joka perustuu rakkauteen ja kumppanuuteen.

”Läheisriippuvuus on ilmiö, jossa ihminen on pakonomaisen riippuvainen muista ihmisistä ja asioista. Se on lapsuudessa omaksuttu tapa karttaa hylätyksi tulemista hakemalla turvaa ja hyväksyntää ulkopuolelta. Riippuvainen ei ole saanut lapsuudessaan riittävästi hoivaa, rakkautta tai mahdollisuutta näyttää tunteitaan, vaan hän on oppinut hankkimaan hyvää oloa auttamalla ja huolehtimalla muista.” Ei, ehdottmasti EI! Kukaan tuskin on saanut niin paljon rakkautta osakseen lapsena kun minä. Isä ja äiti sekä mummo ja ukki pitivät minusta huolta. Varsinkin ukki. Kun jäin pari vuotiaana puolen vuoden päiväkodissa olon jälkeen ukille itkemään tämän hakiessa, ilmoitti hän äidilleni: ” Ja tätä lasta ei enää sinne päiväkotiin viedä! Tämä hoidetaan yhdessä kotona.” Ja niin minut aina vaihdettiin kolsan tiilitehtaan portilla. Kaikki neljä olivat siellä töissä, kuka aamu- ja kuka iltavuorossa. Elin onnellisen ja rakkaudentäyteisen lapsuuden.

”Läheisriippuvuus on emotionaalista riippuvuutta, jossa on paljon yhtäläisyyksiä muiden riippuvuuksien kanssa. Kaikissa meissä on läheisriippuvuuden piirteitä. Olemmehan kaikki jollain tapaa riippuvaisia muista ihmisistä. Riippuvuuksissa onkin yleensä kyseessä siitä, milloin se ei ole enää tervettä kosketusta ihmisiin ja asioihin. Riippuvuus alkaa hallita elämää, ja täyttää koko elämän. Se muuttuu taakaksi, joka tuottaa häpeää, ahdistusta, masennusta, vihaa ja syyllisyyttä.” On kai tervettä olla jollain tavoin riippuvainen muista? Taakaksi sinkkuuden tunnen, mutten koe tätä riippuvuudeksi. Haluaisin vain sellaisen pysyvän sylin, johon joskus kellahtaa. Jonkun jolle joskus kiukutella.

Mitä mieltä sinä olet? Kuulostaako läheisriippuvuudelta?

 

Kursivoidut ovat suoria lainauksia väestöliiton sivulta. Osoite: http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/ajankohtaista/kirjoja-parisuhteesta-terveydest/?x217820=3342745

Väestöliiton artikkeli perustuu teokseen: Ben MalinenTaakkana läheisriippuvuus – Kenen elämää elät? Kirjapaja 2014

 

 

 

 

 

Syy otsikon ja sisällön muuttumiseen

Minulla oli intohimoinen halu kolme vuotta sitten alkaa kirjoittaa blogia. Vaikka kahvakuulaurheilu oli ja on edelleen suuri mielenkiinnon kohteeni, ei se antanut aihetta kirjoittelulle. Vei vaan mukanaan ja loppu onkin legendaa. Just!

Tänään ymmärsin, mistä aiheesta minulla on oikeasti sanottavaa. Ehkä itseni terapioimista nämä tulevat vuodatukseni ovat. Sinkkuus! Helvetti maanpäällä parisuhdeihmiselle. En paljasta kirjoituksissa henkilöllisyyksiä, mutta moni voi itsensä tunnistaa.

Taustaa eli mistä tähän sinkkuuteen on tultu. Ensimmäinen parisuhteeni oli 14-15 vuotiaana, tämän miekkosen kanssa ollaan kavereita edelleen. Raukkaparka joutuu tätänykyä vaihtamaan autooni renkaat, maalaamaan väliovet ja ajelemaan ympäri eteläsuomea sohvan perässä. Tämä kesti huimat 10 kuukautta.

Toinen parisuhteeni alkoi ollessani 16-vuotias jatkuen aina kolmekymppiseksi. 14 vuotta, kihlaus, avioliitto ja kaksi lasta. Parisuhteen ongelmia ja eron syitä en ala tässä ruotimaan, mutta hyviä aikoja ja huonoja hetkiä se piti molempia sisällään.

Kolmas parisuhteeni kesti seitsemän vuotta. Kihlaus, avioliitto ja kaksi raskautta, joista toinen meni kesken ja toinen keskeytettiin. Tämä mies oli suuri rakkauteni ja ilman kolmatta pyörää (pitkäaikaissairaus, joka miehen uuvutti ja halusi yksin asumaan) olisin varmasti onnellisena hänen kanssaan hautaan saakka. Tämän miehen nimeä edelleen kannan.

Neljäs parisuhteeni perustui hyvään ystävyyteen ja koen sen olevan sitä edelleen. Reilut kolme vuotta sitä kesti, kunnes loppui. Rakkautta koin ja arvostusta. Suhteen jatkuminen ei ollut itsestä kiinni.

Tuon viimeisen parisuhteen päättymisestä on aikaa 4 vuotta 9 kuukautta, jonka jälkeen heti minulla oli ns. laastari, joka päättyi huonosti. Vanha kaveri, jonka kanssa pidin hauskaa ja koin hänet maailman epäluotettavimpana ihmisenä. Sitä hän sitten olikin, mutta tylsää hänen kanssaan ei ollut. Itku tuli suruviestin saavuttaessa minut.

Tout le monde, R.I.P 

Tämän jälkeen treffejä, tapailuja, sydänsuruja, uskoa, ja mitä kaikkea muuta. Näistä saatte lukea.